Kylänraitti

Pohjois-kirkkonummelaisten oma kylälehti

Kyläkirje 6-2009

Lähetetty: 1. erä 31.12.2009, 2. erä 1.1.2010 ja 3. erä 2.1.2010.

Veikkolan kyläyhdistyksen kuudennen kyläkirjeen 2009 aiheina ovat:
1. Jätevesien tasausaltaista tulee säiliöitä
2. Hyvinvointikeskushanke vastatuulessa
3. Yhteenveto Espoo-Salo -oikoradan ympäristövaikutusten arvioinneista on valmistunut
4. Sikainfluenssarokotuksen saavat tammikuussa muutkin kuin riskiryhmäläiset
6. Veikkolan urheilupuiston uudet ladut kutsuvat
7. Veikkola-pelin näyttely kirjastossa jatkuu
8. Kylänraitin aineistopäivä ma 15.2.2010., ilmestymispäivä ma 8.3.2010.
 
 
1. Jätevesien tasausaltaista tulee säiliöitä
 
Vesihuoltolaitoksen johtokunta vastasi Kyläyhdistyksen ja Kirveen kuntalaisaloitteeseen "Jätevesien tasausaltaiden rakentamisen luopumisesta" seuraavasti:

  • myös pumppaamot tulee saneerata myöhäisemmässä vaiheessa. Taloussuunnitelmassa ei toistaiseksi ole varattu määrärahoja pumppaamoiden uusimiseksi, mutta asia huomioidaan laadittaessa taloussuunnitelmaehdotusta vuosille 2011-2016
  • jätevesisäiliöt on suunnitteilla kattaa säiliöiden hajuhaittojen poisto huomioidaan suunnitelmissa
  • kaavoitusohjelmaehdotus vuosille 2010-2014 sisältää seuraavat uudet asemakaavoitettavat alueet Veikkolaan: Veikkolanpuro 2.vaihe, Veikkolan liikekeskus, Kalljärven länsiranta, Eerikinkartano 1.vaihe ja Läntinen asuntoalue 1.vaihe. Ehdotuksen mukaan talorakentamisen aloitus on arvioitu aikaisintaan vuonna 2015 Veikkolanpuro 2.vaiheelle ja Kalljärven länsirannalle. Tätä ennen siirtoviemärin pumppaamot tulee uusia
  • jätevesisäiliöiden suunnitelmien valmistuttua asiasta tiedotetaan.

Vastauksessa jäi epäselväksi mikä ero on jätevesialtaalla ja -säiliöllä, varsinkin kun erikseen mainitaan säiliön mahdollinen kattaminen. Kyläyhdistys vaatii yleisötilaisuuden järjestämistä Veikkolassa suunnitelmien valmistuttua. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Gustaf Åberg lupasi adressin luovutustilaisuudessa, että jätevesiasioista järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus.
Kuntalaisaloitteemme käsittely siirtyy seuraavaksi kunnanhallitukseen ja sieltä kunnanvaltuustoon.
 
2.  Hyvinvointikeskushanke vastatuulessa
 
Johtavan ylilääkärin Liiran selvitys Veikkolan terveysaseman ajankohtaisista lääkäripalveluista.

Veikkolassa on toiminut neljä lääkäriä, joista yksi puolipäiväisesti potilastyössä ja puolipäiväisesti kuntoutuksen vastuulääkärinä Keskustan terveysasemalla. Koska Veikkolan lääkärien väestövastuut muodostuivat liian suuriksi eikä Veikkolassa ollut tiloja useammalle kuin neljälle lääkärille, vuoden 2009 alussa 984 Kylmälän alueen asukkaan omalääkäripalvelut siirrettiin keskustaan.

Vakituisten lääkärien keskimääräinen vastuuväestö Kirkkonummella syksyllä 2009 on 2075 asukasta, eurolääkäreillä keskimäärin 1611 asukasta.

Veikkolan terveysasemalle on remontoitu viides lääkärinhuone syksyllä 2009. Jos säästötoimenpiteeksi suunniteltu kolmen lääkärin vakanssin täyttämättä jättäminen toteutuu, jää kaksi vakanssia täyttämättä vuoden 2010 alussa ja n. 2500 veikkolalaista jää ilman omalääkäriä. Nämä asukkaat voivat varata aikoja muille omalääkäreille. Jonotusajat vastaanotoille pitenevät todennäköisesti muutamilla viikoilla nykyisestä n. kolmesta viikosta.
Kunnanhallitus päätti 16.11.2009 hyvinvointikeskuksesta seuraavaa.
Veikkolan hyvinvointikeskuksen hankessuunnitelman päivittämisestä tai päivittämättä jättämisestä päätetään vasta perusturvan palveluverkkoa koskeva selvitys valmistuu. Se valmistunee aikaisintaan vuonna 2011.

 3. Yhteenveto Espoo-Salo-oikoradan  ympäristövaikutusten arvioinneista on valmistunut
 
Uudenmaan ympäristökeskuksen yhteenveto annetuista lausunnoista löytyy osoitteesta
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=113026&lan=fi
 
Oikoratahanke karttoineen on nähtävillä osoitteessa:
http://www.rhk.fi/hankkeet/suunnittelu/espoo-lohja-salo_alustava_yleiss/ 
 
4. Sikainfluenssarokotuksen saavat tammikuussa muutkin kuin riskiryhmäläiset
 
Rokotuspäivät ovat tammikuussa keskiviikkoisin ja torstaisin klo 14-16 Kirkkonummen, Masalan sekä Veikkolan terveysasemilla ilman ajanvarausta. Lauantaisin rokotetaan ainoastaan Kirkkonummen keskustan terveysasemalla klo 9-15 välisenä aikana. Kaikkia näinä ajankohtina voivat myös muut jo rokotusvuorossa olleet hakea rokotuksensa.
Rokotuspäivät:

  • 25-35 -vuotiaat ke 13.1 ja to 14.1 klo 14-16.00 sekä Kirkkonummen keskustan terveysasemalla la 16.1 klo 9-15
  • 36-45 -vuotiaat ke 20.1 ja to 21.1 klo 14-16.00 sekä Kirkkonummen keskustan terveysasemalla la 23.1 klo 9-15
  • Kaikki jo rokotusvuorossa olleet ke 27.1 ja to 28.1 klo 14-16.00 sekä Kirkkonummen keskustan terveysasemalla la 30.1 klo 9-15
  • Helmikuussa ovat ensin vuorossa 46 - 55 -vuotiaat, jonka jälkeen yli 56 -vuotiaat.

Lisätietoa rokotuksista saa virka-aikana rokotushoitajalta, puh. 050 310 6904.
Sikainfluenssaa koskevat Kirkkonummen sivut ovat osoitteessa: http://members.webs.com/MembersB/EditPage/www.kirkkonummi.fi/sikainfluenssa.
Ajantasainen tieto sikainfluenssasta ja siihen liittyvät toimintaohjeet löytyvät terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilta www.thl.fi
 

5. Keskustelu Brita Blombergin testamenttivarojen käytöstä 13.1.2010
 
Keskustelutilaisuus pidetään keskiviikkona 13.1. klo 14.00 - 16.00  Veikkolan seurakuntatalolla. Tilaisuuteen kutsutaan kaikki yli 65 -vuotiaat veikkolalaiset.
 
Ohjelmassa:

  • Britan ystävä kertoo testamentista ja sen taustoista
  • Työryhmä kertoo erilaisista vaihtoehdoista Veikkolan vanhuksille testamentatun noin puolen miljoonan euron käytöstä
  • Avoin keskustelu

Tavoitteena on kuulla veikkolalaisten ikäihmisten omia toiveita mitä he haluavat testamenttirahoilla tehtävän. Kuultuaan Veikkolan ikäihmisiä työryhmä tekee lopullisen ehdotuksen rahojen käytöstä. Asiasta päättää perusturvalautakunta.
Suunnitteluun ei käytetä testamentin rahoja, vaan se tehdään virkatyönä.
 
6. Veikkolan urheilupuiston uudet ladut kutsuvat
 
Veikkolan urheilupuiston latupohjat on tampattu ja valaistus on asennettu. Muistathan, että käveleminen ja koirien ulkoiluttaminen laduilla on kielletty.
Katso latureitit Veikkolaverkosta sivulta  http://www.freewebs.com/veikkolaverkko/ladut.htm
Latujen kunnostustilanne selviää sivulta http://www10.fastroi.fi/LATUKIRKKONUMMI/latu_01.jsp
 
7. Veikkola-pelin näyttely kirjastossa jatkuu 16.1. asti
 
 Työryhmä esittelee pelin rakentamisprosessia kirjastossa olevan näyttelyn yhteydessä lauantaina 16.1.2010 kello 13 - 15.
 
8. Kylänraitin aineistopäivä ma 15.2.2010., ilmestymispäivä ma 8.3.2010.
 
Seuraava lehti 1/2010 ilmestyy 8.3.2010  ja aineistopäivä on 15.2.2010.  Lähetä juttusi valokuvineen os. toimitus@kylanraitti.fi. Joko Sinun yrityksesi tukee Kylänraittia? Lähetä ilmoitusaineisto os. ilmoitukset@kylanraitti.fi.    
 
Veikkolan kyläyhdistys toivottaa hyvää uutta vuotta!  
 
Raija Kari, puheenjohtaja, p. 050 381 6124
Pirkko Kautto, sihteeri, p. 050 540 6952
veikkola@gmail.com   

Kyläkirje 5-2009

Lähetetty: 1. erä 19.11.2009 

Veikkolan kyläyhdistyksen viidennen kyläkirjeen 2009 aiheina ovat:
 
1. Veikkolan terveysasema avataan uudelleen ma 23.11.2009
2. Kirkkonummen sikainfluenssarokotukset jatkuvat suunnitellusti
3. Kannanotto Espoo-Salo -oikoradan ympäristövaikutusten arvioinnista
4. Kyläyhdistys ehdotti Melualueella asuvien kiinteistöveron alentamista
5. Brita Blombergin testamentin tilanne
6. Veikkolan urheilupuiston uusi latuverkosto
7. Matkakorttien vaihto on alkanut
8. Veikkola-peli ilmestyy jouluksi
9. Lähiajan ja joulukuun tapahtumia
10.  Kylänraitin aineistopäivä ma 23.11., ilmestymispäivä ma 14.12.
 
 
1. Veikkolan terveysasema avataan uudelleen ma 23.11.2009

Veikkolan terveysasemalla on tehty korjaustöitä sisäilman laadun parantamiseksi. Terveysasema otetaan uudelleen käyttöön maanantaina 23.11.2009, mihin saakka veikkolalaisia palvellaan edelleen Kirkkonummen keskustan toimipisteessä, osoite Virkatie 1, puh.vaihde  (09) 296 81. Veikkolan neuvola toimii normaalisti.
Lisätietoja: Johtava ylilääkäri Helena Liira, helena.liira(at)kirkkonummi.fi, gsm 050 577 1351.
 
2. Sikainfluenssarokotukset jatkuvat suunnitellusti Kirkkonummella
 
Kirkkonummen kunta on avannut sikainfluenssaa koskevat sivut osoitteessa: www.kirkkonummi.fi/sikainfluenssa.
Aikuisten ja nuorten rokotusten aikataulu:
- Viikko 47 (16.11. alkaen): alle 65-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien rokotukset jatkuvat Veikkolan neuvolassa ti 17.11. ja to 19.11. klo 14 –17.
- Viikko 48 (23.11. alkaen): rokotukset neuvoloissa jatkuvat. Jos rokotetta riittää, niin  rokotukset aloitetaan kouluissa nuorimmista ikäluokista. Muille kuin koulussa oleville 15 – 24 -vuotiaille rokotukset aloitetaan terveysasemilla.
Pienten lasten rokotukset ovat meneillään neuvoloissa, tarkka aikataulu,
ks. http://www.kirkkonummi.fi/etusivu/1/neuvola_tiedottaa_rokotuksista
Lisätietoa rokotuksista saa virka-aikana rokotushoitajalta, puh. 050 310 6904.
Ajantasainen tieto sikainfluenssasta ja siihen liittyvät toimintaohjeet löytyvät terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilta www.thl.fi
 
3. Kannanotto Espoo-Salo -oikoradan ympäristövaikutusten arvioinnista

Veikkolan kyläyhdistys on antanut Uudenmaan Ympäristökeskukselle palautetta suunnitellun Espoo-Salo -oikoradan ympäristövaikutusten arvioinnista Pohjois-Kirkkonummen alueella. Lue kannanotto osoitteesta
http://docs.google.com/View?id=dcp92crj_67cxcwnxhd
 
Oikoratahanke on nähtävillä osoitteessa
http://www.rhk.fi/hankkeet/suunnittelu/espoo-lohja-salo_alustava_yleiss/.
Uudenmaan ympäristökeskuksen lausunto tulee nähtäville joulukuun puolivälissä osoitteeseen:  www.ymparisto.fi/uus.

4. Kyläyhdistys ehdotti Melualueella asuvien kiinteistöveron alentamista


Melualueella sijaitsevien rakennusten käyttökelpoisuus ja arvo ovat merkittävästi huonontuneet. Siksi kyläyhdistys ehdotti kunnalle kiinteistöveroprosentin alentamista melualueella kunnes melusuojaus on rakennettu. Lue koko ehdotus osoitteesta:
http://docs.google.com/View?id=dfbwsp6b_52cf3689xx

5. Brita Blombergin testamentin tilanne

Kirkkonummen kunta on saanut Brita Blombergin testamentin perusteella noin 500.000 euroa käytettäväksi Veikkolan vanhusten hyväksi - " ...skall tillfalla Kyrkslätt kommun för att användas till åldersvården i Veikkola by."  Kuntaan on perustettu työryhmä, joka tekee suunnitelman rahan käytöstä. Suunnitelma käsitellään perusturvalautakunnassa. Työryhmää johtaa ylilääkäri Stina Karlsson. Muut jäsenet ovat kotihoidon päällikkö, Veikkolan alueen kotihoidon alue-esimies, kunnan geriatri, talouspäällikkö ja ainoana luottamushenkilönä Ulf Kjerin. Ryhmään kutsutaan tarvittaessa muita asiantuntijoita. Työryhmän toinen palaveri on 26.11.
 
Varat tulee käyttää Britan tahdon mukaisesti nimenomaan veikkolalaisten vanhusten hyväksi siten, että heidän saamansa lisäetu ylittää kunnan tarjoaman normaalin vanhustenpalvelun tason.

Kyläyhdistys on toivonut työryhmältä seuraavaa:
- ryhmä tekee kyselyn Veikkolan vanhuksille heidän toiveistaan
- ryhmä järjestää Veikkolassa keskustelutilaisuuden asiasta
- tiedotustilaisuus päätöksistä ja siitä, kuinka varmistutaan lisäpalvelujen toteutumisesta.
 
6. Veikkolan urheilupuiston uusi latuverkosto

Veikkolan urheilupuiston ladut ovat viime vuosina olleet muutosten kourissa. Tämän vuoden syksyn aikana kunta on tehnyt noin kilometrin matkalle uuden ladun, joka korvaa Vuorenmäen koulun alle jäävän latuosuuden.
Uusi latuosuus on tehty tulevan koulun kohdalta kaivetuista hiekkamaista. Vaihteleva latuosuus kiertää lähellä Kalljärveä olevaa kukkulaa, josta on näköala Kalljärvelle. Myös kukkulan vieressä oleva "rotko" on saanut uuden latuosuuden, jossa on latuverkoston huimin alamäki. Ladun kokonaispituus on 5 km, josta voi oikaista siten, että matkan pituus on noin 500 m, 700 m, 1,5 km, 2 km, 3 km tai 4 km. Ladun varteen laitetaan tämän vuoden lopulla hieman opasteita ja latu valaistaan kauttaaltaan. Valaistustyöt saattavat hieman sotkea tehtäviä latuja. Katso latureitit Veikkolaverkosta sivulta http://www.freewebs.com/veikkolaverkko/ladut.htm
Lisätietoja Matti Kaurilalta, p. 050 5727614, Kirkkonummen hiihtoseura

7. Matkakorttien vaihto on alkanut
 
Matkakorttien vaihto uusiin, teknisesti monipuolisempiin kortteihin on alkanut. Uuden, vihreän matkakortin saa automaattisesti seuraavan arvon tai matkakauden lataamisen yhteydessä palvelupisteistä, pääkaupunkiseudun R-kioskeilta (myös Veikkolan R-kioskilta) ja Stockmann-tavaratalosta. Vaihdon yhteydessä vanhan kortin tiedot ja mahdollinen voimassa oleva kausi ja/tai arvo siirretään uudelle kortille. Kortin saa mukaansa heti ja se on vaihdossa maksuton. Lue lisää www.matkakortti.net

8. Veikkola-peli ilmestyy jouluksi

Kaikenikäisille tarkoitettu hauska Veikkola-peli valmistuu jouluksi. Pelin esittely pidetään Veikkolan kirjastossa lauantaina 19.12.2009 kello 14 – 16. Peli on myös myynnissä tilaisuudessa. Pelin hinta on 24 euroa.

Peli johdattaa pelaajansa Veikkolan kylän historiaan, luontoon ja tapahtumiin toden ja mielikuvituksen keinoin. Samalla kylä tulee tutuksi ja peli antaa tietoa myös kotiseudun kasveista ja eläimistä.

Pelilaudan kuvittamiseen ja tarinoiden luomiseen on osallistunut Veikkolan koulun oppilaita ja veikkolalaisten päiväkotien lapsia. Pelin toteuttanut työryhmä Raschbacher-Kivilaakso-Kautto on saanut Kulttuurirahaston Uudenmaan rahastolta pienen apurahan pelin graafista suunnittelua ja koostamista varten. Veikkolan kyläyhdistys on tukenut pelin rakentamista antamalla työtilan käyttöön ja vastaamalla tilapäisestä rahoituksesta.

9. Lähiajan ja joulukuun tapahtumia
 
to 19.11. Veikkolan ensimmäinen kyläspurttipäivä koululla klo 18 - 20.45
pe 27.11. Adventtikonsertti Haapajärven kirkossa klo 19 - 20
27.11. - 16.12. Kuvataidekoulun syyskauden töiden näyttely Veikkolan kirjastossa
la 28.11. Joulumyyjäiset Veikkolan seurakuntakodissa klo 10 - 13
la 5.12. Veikkolan koirakerhon esittelytilaisuus torilla klo 12- 14
la 5.12. Joulusahtitapahtuma Veikkolassa klo 12-18
su 13.12. Kauneimmat joululaulut Haapajärven kyläkirkossa klo 16
la 19.12. Veikkola-pelin esittely kirjastossa klo 14
 
Tarkemmat tiedot tapahtumista Veikkolaverkossa http://veikkolaverkko.webs.com/ajankohtaista.htm
Lähetäthän tietoa joulukuun tapahtumista Kylänraitille toimitus@kylanraitti.fi  ja Veikkolaverkolle veikkola@gmail.com!

10.  Kylänraitin aineistopäivä ma 23.11., ilmestymispäivä ma 14.12.
 
Seuraava lehti 4/2009 ilmestyy 14.12.2009  ja aineistopäivä on 23.11.2009. 
Lähetä juttusi valokuvineen os. toimitus@kylanraitti.fi.
Joko Sinun yrityksesi tukee Kylänraittia? Lähetä ilmoitusaineisto os. ilmoitukset@kylanraitti.fi.    

Veikkolan kyläyhdistyksen puolesta  

Raija Kari, puheenjohtaja, p. 050 381 6124
Pirkko Kautto, sihteeri, p. 050 540 6952
veikkola@gmail.com  

 

Veikkolan kyläkirje 4 / 2009

Lähetetty  1. erä ke 14.10.2009 klo 23.33  ja 2. erä

Veikkolan kyläyhdistyksen neljännen kyläkirjeen 2009 aiheina ovat:

1. Veikkolan terveysasema suljetaan toistaiseksi
2. Kirkkonummen terveyskeskus tiedottaa kausi-influenssa- ja Pandremix A (H1N1) -rokotuksista
3. Veikkolan kyläyhdistykselle tunnustus taistelusta liikennemelua vastaan
4. Kansalaisadressien tilanne
5. Kylänraitti-lehti

 

1. Veikkolan terveysasema ja laboratorio suljettu toistaiseksi

Veikkolan terveysasema on suljettu torstaista 15.10.2009 alkaen toistaseiksi työsuojelullisten syiden vuoksi. Tiloissa on kosteusvaurioita, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittoja. Asiakkaille on ilmoiettu muutoksesta mahdollisuuksien mukaan myös henkilökohtaisesti.

Veikkolan terveysaseman asukkaita palvellaan toistaisekei Keskustan terveysasemalla, os. Virkatie 1. Terveyskeskuksen vaihteen puh. nro on (09) 29681. Terveyskeskuksen vaihteet ovat auki maanantaista perjantaihin klo 8.30 - 15.30. Lisätietota: Johtava ylilääkäri Helena Liira, helena.liira(at)kirkkonummi.fi, gsm 050 577 1351.

 

2. Kirkkonummen terveyskeskus tiedottaa kausi-influenssa- ja Pandemrix A (H1N1) -rokotuksista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kausi-influenssarokotussuosituksen mukaisesti maksuttomiin rokotuksiin ovat oikeutettuja kaikki 65 vuotta täyttäneet, kaikki perusterveet 6-35 kuukauden ikäiset lapset ja 3-64 -vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat. Lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluu henkilö, jonka terveyttä influenssaan sairastuminen oleellisesti uhkaa. Jotta suoja syntyisi, aiemmin rokottamaton lapsi tarvitsee kaksi annosta influenssarokotetta. Huomioi, että ensimmäisen ja toisen annoksen välissä on oltava neljä viikkoa. Rokotuksen sopivuus kananmuna-allergisille lapsille tulee tarkistaa ennakkoon hoitavalta lääkäriltä.

Samanaikaisesti voidaan antaa kausi-influenssarokotetta SEKÄ Pandemrix A (H1N1) -rokotetta. Jos rokotteet ovat saapuneet ja lapset ovat rokotevuorossa, voidaan antaa molemmat rokotteet lapsille. Seuraa aikataulu ja tiedotusta kunnan nettisivuilta www.kirkkonummi.fi (etusivulla linkki).

 

 3. Veikkolan kyläyhdistykselle tunnustus taistelusta liikennemelua vastaan

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri on myöntänyt vuoden 2009 Hiljainen haavanlehti -palkinnon Kirkkonummen Veikkolan kyläyhdistykselle. Perustelut olivat seuraavat:

"Veikkolan kyläyhdistys on pitkään vaatinut meluestettä moottoritiellle, jonka melutasot ylittävät kaikki ohjearvot. Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri pitää viekkolalaisten aktiivien sitkeää työtä ansiokkaana ja tärkeänä. Tutkimukset ovat osoittaneet melun aiheuttavan muun muassa unihäiriöitä ja muita terveysongelmia. Kyläyhdistys on tehnyt toimenpidevaatimuksia entiselle Tielaitokselle ja kunnan päättäville elimille. Vuoden 2009 kesällä kyläyhdistys teki kantelun oikeuskanslerille siitä, että viranomaiset ovat laiminlyäneet asukkaiden terveydensuojelun jättämällä meluntorjunnan hoitamatta. Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ihmettelee viranomaisten ja Tiehallinnon hitautta ja välinpitämättömyyttä Veikkolan melusuojauksessa. Suojelupiiri vaatii nopeita toimia Veikkolassa. Piiri huomauttaa viranomaisten vastuusta ja vaatii meluntorjuntaan lisää voimavaroja. Meluisia hankkeita ei pidä toteuttaa, jos melusuojaus ei ole kunnossa."

Me veikkolalaiset odotamme edelleen ratkaisua asiaan!

 

4. Kansalaisadressien tilanne

Adressi Veikkolan jätevesialtaiden maisemoinnista ja uusien jäteveden tasausaltaiden rakentamissuunnitelmista luopumisesta on toimitettu vesihuoltolaitoksen johtokunnalle käsiteltäväksi.

Adressi Veikkolan hyvinvointikeskuksen kiirehtimisestä on valmisteltavana konsernihallinnossa ja on tarkoitus käsitellä yhdessä asiasta jätetyn valtuustoaloitteen kanssa, tulee kunnanhallituksen käsittelyyn marraskuussa 2009.

Kunnanhallitus on käsitellyt 12.10.2009 valtuustoaloitetta "Veikkolan terveyskeskuksen 'hyvinvointikeskuksen' hankesuunnitelman päivittäminen vuoden 2009 aikana":  "Kunnanhallitus päätti palauttaa asian valmisteltavaksi marraskuun kokoukseen, jotta selvitetään Veikkolan terveysasemaa koskevat ajankohtaiset tiedot asukasmäärän ja lääkäreiden vastaanottorajojen sekä lääkäreiden vastuuväestömäärän suhteen sekä suhteutetaan tiedot kunnan kokonaistilanteeseen väestövastuun osalta."

 

5. Kylänraitti-lehti

Kylänraitti 3-/2009 ilmestyi maanantaina 12.10.2009.
Seuraava lehti 4/2009 ilmestyy ma 14.12.2009 ja aineistopäivä on ma 23.11.2009.
Kyläkirje julkaistiin Kylänraitin nettisivulla www.kylanraitti.fi/kylakirje.htm.

Lähetä juttusi valokuvineen osoitteella toimitus(at)kylanraitti.fi.
Joko Sinun yrityksesi tukee Kylänraittia? Lähetä ilmoitusaineisto os. ilmoitukset(at)kylanraitti.fi.

 

Veikkolan kyläyhdistyksen puolesta

Raija Kari, puheenjohtaja, p. 050 381 6124
Pirkko Kautto, sihteeri, p. 050 540 6952
veikkola(at)gmail.com

Jk. Kyläkirje lähetetään kaikille Veikkolan lähialueella asuville, joiden sähköpostiosoitteen olemme saaneet. Mikäli et halua jatkossa tätä kirjettä, vastaa tähän viestiin lisäämällä otsikkoon sana POISTA. Jos tiedät jonkun, joka ei ole saanut kylätiedotetta, mutta arvelet hänen haluavan sen, niin lähetä hänen sähköpostiosoitteensa meille tai pyydä häntä lähettämään se osoitteeseen veikkola(at)gmail.com.

Veikkolan kyläyhdistys, Veikkolan kylätalo, Vanhatie 29, 02880 Veikkola
veikkola(at)gmail.com
Veikkolaverkko: http://www.veikkola.net/ ja http://www.veikkola.fi/
Kylänraitti-lehti: http://www.kylanraitti.fi/ 

Veikkolan kyläkirje 3 /2009

Lähetetty 13.8.2009 klo 15:10

Veikkolan kyläyhdistyksen kolmannen kyläkirjeen 2009 aiheina ovat:
Sinua tarvitaan
1. Elojuhla la 15.8. klo 20-01
2. Koulut alkavat - tule turvaamaan lasten koulumatka
3. Nuottaukset Veikkolan järvillä

Veikkolan puolesta
4. Ei jäteveden avotasausaltaita Veikkolaan!  - allekirjoita adressi
5. Veikkolan hyvinvointikeskuksen kiirehtiminen
6. Poimintoja kyläkyselystä 2009

Kylällä tapahtuu
7. Espoo-Salo -oikoratahankkeen (Länsirata) esittely Veikkolassa ma 14.9. klo 18
8. Kolmas Veikkola DADA 2009 musiikkifestivaali 19.9 - 20.9.
9. Liikunta- ja urheilutapahtumia
10. Kylänraitti 3/2009

Sinua tarvitaan

1. Elojuhla la 15.8. klo 20 - 01

Tule mukaan järjestämään juhlia: Talkootöitä arpojen myynnistä kalusteiden järjestelyyn on perjantaista sunnuntaihin. Ilmoittaudu Marjokaisa Piiroselle marjokaisa@gmail.com tai puhelimella 040 5058 058. Elojuhlien tulevaisuus on vaakalaudalla talkooväen vähyyden vuoksi.
Jos et pääse talkooavuksi, niin tule ainakin juhlimaan!
 
Veikkolan kyläyhdistyksen perinteinen elojuhla järjestetään 18. kerran Navalan puiston ladolla.
 
Aikataulu suunnilleen:
    20-21 Jivetanssikurssi uusin kuvioin, opettajina Aulis ja Tuire Liljeström
    21-21.30 Jukka Haaviston orkesteri soittaa
    21.30 -22.00 Susanna Haavisto laulaa orkesterin säestämänä
    22.00-23.10 Beatboxaaja Michael Dawkins
    23.15 Veikkolan veitikka 2009
    23.25 Ketjunheiton voittajien palkitseminen
    23.30 Arpajaisten pääpalkintojen arvonta
    23.45 Orkesteri jatkaa 00.30 asti

    Myytävänä olutta, siideriä ja ruokaa.
    Liput: aikuiset 10 e, alle 18 v. 3 e, alle 7 v. ilmainen
    Lisätietoa veikkola@gmail.com.
    Kartta: http://www.kartanoteatteri.net/Etusivu/kartta.pdf (26 kt).
    Tervetuloa viihtymään!

2. Koulut alkavat - tule turvaamaan lasten koulumatka
MLL järjestää Veikkolassa liikenneturvatempauksen: Ettei yksikään lapsi jäisi auton alle koulutiellä!   Tule mukaan suojatiepäivystäjäksi elokuussa viikolla 34 eli 17.8. - 21.8.2009 klo 7.45 - 9.00.!

Vapaaehtoiset ovat aamuisin koulureitin varrella ja koulun lähellä klo 7.45 - 9.00 turvaliivit yllään sovituissa kadunylityspaikoissa. Torstaina koulu alkaa vasta 9.00, silloin päivystysaika on 8.45 - 10.00. Tarkoituksena on kiinnittää autoilijoiden huomiota ja varmistaa turvallinen kadun ylitys.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset Nea Meroselle,  nea.meronen(at)kolumbus.fi, 050 3308 232
Lisätietoa: http://www.geocities.com/pkirkkonummi_mll/Suojatiepaivystys_Veikkola.htm

3. Nuottaukset Veikkolan järvillä, tule talkoolaiseksi!
ke 19. ja to 20.8. nuotataan Kalljärvellä ja pe 21.8. Lamminjärvellä.
Talkoolaisia tarvitaan klo 8-16 välisenä aikana. Nyt on vasta yksi talkoolainen per päivä, kun kaksi tarvitaan. Jos talkoolaisia ei saada riittävästi, niin Uudenmaan ympäristökeskuksen tehokalastusryhmä ei saavu avuksemme. Ilmoittaudu pian os. kirves(at)saunalahti.fi tai 040 5058 058 / Marjokaisa.

Myös Haapajärvi nuotataan elokuussa, tietoja bertil.malmstrom(at)tac.com

Veikkolan puolesta

4. Ei jäteveden avotasausaltaita Veikkolaan!
Veikkolan vesi- ja  viemäriverkoston kapasiteetti loppuu lähivuosina, mikäli uusia investointeja ei tehdä. Kyläyhdistys ja vesiensuojeluyhdistys eivät hyväksy väliaikaisratkaisunakaan avoimia jäteveden tasausaltaita kyläalueelle järvien läheisyyteen. Hanketta vastustava adressi luovutetaan kunnanvaltuustolle elokuussa. Sinunkin allekirjoitustasi tarvitaan: Allekirjoita adressi 15.8. mennessä osoitteessa: www.adressit.com/veikkolan_jatevesialtaat tai Sirpan Vintillä, Turuntie 563, Veikkola.

Kunnan edustajien ja veikkolalaisten yhdistysten välinen jätevesikeskustelu järjestetään syyskuun alussa. Veikkolalainen yhdistys voi lähettää kaksi osallistujaa tilaisuuteen.  Ilmoittautuminen 31.8.2009 mennessä osoitteeseen veikkola@gmail.com tai 040 5058 058 / Marjokaisa Piironen.

5. Veikkolan hyvinvointikeskuksen kiirehtiminen - olethan allekirjoittanut adressin osoitteessa www.adressit.com/hyvinvointikeskus? 
Hanke on ollut kauan kunnan rakentamisohjelmassa. Siitä on toteutettu ensimmäinen vaihe "Koskentorin päiväkoti". Toisella vaiheella, terveysasemalla, on kiire. Hankkeen suunnittelun yhteydessä pitää selvittää, voidaanko hankkeen toteuttamista nopeuttaa ns. rakennuttajarahoitusmallilla, jolloin rakentaminen olisi mahdollista vuonna 2010.

6. Poimintoja Pohjois-Kirkkonummen alueen kyläkyselystä
Palvelupuutteet
Veikkolan keskustan alueelle toivottiin eniten ruokaravintolaa ja erikoisliikkeitä, kuten vaate- ja kenkäkauppoja sekä Alkoa. Kyselyn aikana on avattu lounasravintola Veikkolan keskustan uuteen liiketaloon. Pohjois-Kirkkonummen alueen vastaajien suurimmat parannustoiveet kohdistuivat kunnallistekniikan, kevyenliikenteen väylien ja liikenneyhteyksien parantamiseen.

Liityntäreitit
Viidennes vastaajista käyttäisi säännöllisesti liityntäreittiä Veikkola - Espoon asema. Myös Veikkolasta Lapinkylän kautta Kauklahteen kulkevalle reitille olisi käyttäjiä Pohjois-Kirkkonummen alueella.  Vastaajat toivoivat erityisesti reittejä Leppävaaran tai Tapiolan kautta Länsiväylälle ja sieltä edelleen Ruoholahden kautta kaupunkiin.

Tarkemmin kyselyn tuloksista seuraavassa Kylänraitissa.

7. Espoo-Salo -oikoratahankkeen (Länsirata) esittely Veikkolassa ma 14.9. klo 18.00.
Hankkeen yleissuunnitelma ja YVA eli ympäristövaikutusten arviointi esitetään Veikkolassa ma 14.9. klo 18.00 Veikkolan koululla. Huomaa, että esittelypäivä on myöhennetty liki kuukaudella. Päivämäärä on vielä hieman epävarma: tarkista tilanne Veikkolaverkosta http://www.veikkola.net/.

Tilaisuus on vapaa ja avoin kaikille. Ratahallintokeskuksen järjestämässä tilaisuudessa ovat läsnä myös suunnitteluyhtiö WSP Finland Oy:n, Uudenmaan ympäristökeskuksen ja Kirkkonummen kunnan edustajat. Esittelyn jälkeen on vapaata keskustelua karttojen äärellä.

Tilaisuuden tavoitteena on löytää uudelle radalle eri vaihtoehdoista paras linjaus maakuntaliittojen ja kuntien maankäytön suunnittelua varten.
Lisätietoja: www.rhk.fi/hankkeet/suunnittelu/espoo-lohja-salo_alustava_yleiss/ ja www.espoo.fi/lansirata 

Kylällä tapahtuu

8. Kolmas Veikkola DADA 2009 musiikkifestivaali 19.9 - 20.9.
Piiparilan Iltamat 19.9.
Jorma Panula isännöi iltaa. Tarjolla Panulan kansanmusiikkisovituksia, unkarilaisen Bela Bartokin Duoja kahdelle viululle sekä suomalaisen nykysäveltäjä Riikka Talvitien teos Riimunvarsia. Musiikista vastaa GT-ensemble, jonka muusikot koostuvat muun muassa RSO:n, Avantin, Zagroksen ja Virtuosi di Kuhmon soittajista. Liput ovat myynnissä 10- kioskilla ja Sirpan vintillä.

Lastenkonsertit 19.9. Veikkolan koululla
Kuka lohduttaisi Nyytiä? Vem ska trösta Knyttet?

Teksti Tove Jansson, musiikki Peter Lundblad, ohjaus Emma Puikkonen.
Daniela Fogelholmin ja Minna Nybergin työryhmän dramatisoitu konsertti.

Suomenkielinen esitys: La 19.9.2009 klo 14.00, ovet avataan klo 13.00.
Ruotsinkielinen esitys: La 19.9.2009 klo 16.00, ovet avataan klo 15.00.
Liput: Sirpan Vintti, Veikkolan 10-kioski, Luckan ja Lippupiste sekä ovelta.

Eerikinkartanon iltapäiväkonsertti 20.9.
GT-ensemble esittää kantaesityksenä Sampsa Ertamon Veikkola DADAa varten säveltämänsä teoksen. Lisäksi ensemble soittaa viehättävässä kartanonsalissa Alfred Schnittken Jousitrion ja Johannes Brahmsin Klarinettikvinteton. 
Liput ovat myynnissä 10- kioskilla ja Sirpan vintillä.

9. Liikunta- ja urheilutapahtumia
Lynxin Pikku-Ilves ja Vauhti-Ilves -suunnistusryhmiin mahtuu mukaan harjoitelemaan suunnistuksen perusasioita. Lisätiedot ja ilmoittautuminen sivulta http://www.lynx.fi/suunnistuskoulu/

to 13.8. Hippokisat Veikkolan urheilukentällä, lisätietoja https://www.op.fi/op?cid=151134238&srcpl=4
to 20.8. klo 18.00 Hippo-uintikisat Lammaskallion rannassa. Järjestäjinä OP ja KIS.
Lisätietoja: https://www.op.fi/op?cid=151135188&srcpl=4

10. Kylänraitti 3/2009
Lehti ilmestyy 12.10. ja aineistopäivä on 21.9.2009.
Lähetä juttusi valokuvineen os. toimitus@kylanraitti.fi.
Joko Sinun yrityksesi tukee Kylänraittia? Lähetä ilmoitusaineisto os. ilmoitukset@kylanraitti.fi.
Jos jäit ilman kesän lehteä, niin se löytyy lehden nettisivulta: www.kylanraitti.fi/lehdet2009.htm


Veikkolan kyläyhdistyksen puolesta

Raija Kari, puheenjohtaja, p. 050 381 6124
Pirkko Kautto, sihteeri, p. 050 540 6952
veikkola@gmail.com

Jk. Kyläkirje lähetetään kaikille Veikkolan lähialueella asuville, joiden sähköpostiosoitteen olemme saaneet. Mikäli et halua jatkossa tätä kirjettä, vastaa tähän viestiin lisäämällä otsikkoon sana POISTA. Jos tiedät jonkun, joka ei ole saanut kylätiedotetta, mutta arvelet hänen haluavan sen, niin lähetä hänen sähköpostiosoitteensa meille tai pyydä häntä lähettämään se osoitteeseen veikkola@gmail.com.

Veikkolan kyläyhdistys, Veikkolan kylätalo, Vanhatie 29, 02880 Veikkola
veikkola@gmail.com
Veikkolaverkko: http://www.veikkola.net/ ja http://www.veikkola.fi/ 

Veikkolan kyläkirje 2 / 2009

Lähetetty 13.6.2009 klo 16:05 

Tässä Veikkolan kyläyhdistyksen toisessa kyläkirjeessä 2009:
1. Kartanoteatterin Kaikki maan hedelmät vielä poimittavissa 16. ja 17.6.
2. Juhannusjuhla pe 19.6. klo 13-17
3. Juhannuskokolle lupa
4. Elojuhla la 15.8. klo 20-01
5. Espoo-Salo -oikoratahankkeen (Länsirata) esittely Veikkolassa ke 19.8. klo 18
6. Asiaa vedestä
   6.1 Ei Veikkolan jätevesialtaille -adressi
   6.2 Veden klooraus aloitettu
   6.3 Paineenvaihteluita Veikkolan vesijohtoverkostossa 22. - 24.6.2009
   6.4. Nuottaukset Veikkolan järvillä elokuussa, tule talkoolaiseksi!
   6.5. Lamminojan perkuu 2.8.
7. Bussikatosten siivottomuus
8. Mielipiteitäsi kaivataan:
   8.1 Pohjois-Kirkkonummen kyläkysely 2009
   8.2 Kylänraitin lukijakysely 2009  
   8.3 Veikkolan hyvinvointikeskuksen kiirehtiminen
9. Liikunta- ja urheilutapahtumia
10. Veikkola-tuotteiden ennakkotilaukset 20.6. mennessä
11. Kylänraitti 3/2009
12. Pikkurahalla paljon - muistithan jäsenmaksun?
 
 
1. Kartanoteatterin Kaikki maan hedelmät vielä poimittavissa 16. ja 17.6.
Eerikinkartanon historiasta kertovan näytelmän esityksiä Navalan puistossa on vielä kaksi jäljellä: ti 16.6. ja ke 17.6. klo 18. Lippujen myynti Kymppi-kioskilla, Sirpan vintillä ja tilaisuuden alussa. Lipun hinta 15 euroa. Tiedustelut ja ryhmävaraukset p. 050 300 7720.
Lisätietoa http://www.kartanoteatteri.net/

2. Juhannusjuhla pe 19.6. klo 13-17
Veikkolan kyläyhdistyksen kansallisromanttinen juhannusjuhla järjestetäään aattona Navalan puistossa. Ohjelmassa Näkki-näytelmä, juhannussalko, kansantanssiesitys, yhteislaulua ja lopuksi latotanssit pelimannimusiikin tahdissa. Liput aikuiset 8 e, lapset 3 e, perhelippu 20 e, hintaan sisältyy kahvi/mehu ja pulla. Ohjelma alkaa heti klo 13. Parkkipaikan vähyyden vuoksi suosi kimppakyytejä tai tule kävellen. Tiedustelut 050 381 6124, veikkola@gmail.com.
Kartta: http://www.kartanoteatteri.net/Etusivu/kartta.pdf (26 kt).

3. Juhannuskokolle lupa
Taajama-alueella avotulen teko on yleensä kokonaan kielletty. Haja-asutusalueella juhannuskokkoa voi polttaa omalla maalla tai maanomistajan luvalla silloin, kun paikka on soveltuva kokon polttoon ja kun kokon poltto ei häiritse naapureita, eikä metsäpalovaroitusta ole annettu. Lisätietoja: Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, lupaneuvonta, vaihde (09) 8162 8699, pelastuslaitos@espoo.fi

4. Elojuhla la 15.8. klo 20-01
Veikkolan kyläyhdistyksen perinteinen elojuhla järjestetään 18. kerran Navalan puiston ladolla. Ohjelmassa: solistina Susanna Haavisto, säestäjänä Jukka Haaviston tanssiorkesteri, Jive-tanssikurssi heti alussa, Veikkolan Veitikan 2009 valinta, arpajaiset, ketjunheittoa, olutta, siideriä, paistettuja silakoita, pyttipannua jne. Liput: aikuiset 10 e, alle 18 v. 3 euroa, alle 7 v. ilmainen. Lisätietoa veikkola@gmail.com.
Kartta: http://www.kartanoteatteri.net/Etusivu/kartta.pdf (26 kt).

5. Espoo-Salo -oikoratahankkeen (Länsirata) esittely Veikkolassa ke 19.8. klo 18.00.
Hankkeen yleissuunnitelma ja YVA eli ympäristövaikutusten arviointi esitetään Veikkolassa ke 19.8. klo 18.00. Tavoitteena on löytää uudelle radalle eri vaihtoehdoista paras linjaus maakuntaliittojen ja kuntien maankäytön suunnittelua varten. Laita kalenteriisi! Paikka ja ohjelma seuraavassa kyläkirjeessä.
Lisätietoja: www.rhk.fi/hankkeet/suunnittelu/espoo-lohja-salo_alustava_yleiss/

6. Asiaa vedestä
6.1 Ei Veikkolan jätevesialtaille -adressi
Veikkolan vesi- ja  viemäriverkoston kapasiteetti on loppumaisillaan lähivuosina, mikäli uusia investointeja ei tehdä. Kyläyhdistys ja vesiensuojeluyhdistys eivät hyväksy väliaikaisenakaan ratkaisuna avoimia jäteveden tasausaltaita.  Adressi luovutetaan valtuustolle elokuussa. Allekirjoita adressi 15.8. mennessä osoitteessa:
www.adressit.com/veikkolan_jatevesialtaat

6.2 Veden klooraus aloitettu
Kirkkonummen vesilaitos aloitti 27.4.2009 Veikkolan juomaveden kloorauksen. Kloorin annostusmäärää hienosäädetään jatkuvasti. Vesilaitos pyrkii saamaan kemikaalit sellaiseen suhteeseen, että vesi ei haisisi häiritsevästi kloorille. Mikäli esiintyy voimakasta kloorin hajua ja makua, niin vesilaitos pyytää ilmoittamaan siitä. Yhteystiedot: vesihuoltoinsinööri Anna Arosilta, www.kirkkonummi.fi/vesihuoltolaitos. puh 040 504 8457, anna.arosilta(at)kirkkonummi.fi.
 
6.3 Paineenvaihteluita Veikkolan vesijohtoverkostossa 22. - 24.6.2009
Veikkolan vesitorni suljetaan pois käytöstä 22.-24.6. tornin puhdistuksen vuoksi. Töiden aikaiset muutokset vedenpumppauksessa voivat aiheuttaa paineenvaihteluita Veikkolan vesijohtoverkostossa. Tämä voi ilmetä paineen heikkenemisenä (suihku ei esimerkiksi pysy päällä) ja mahdollisesti normaalia korkeampana vedenpaineena. Vaihtelut voivat aiheuttaa verkostossa olevien saostumien irtoamisen ja veden tilapäisen samentumisen.
Asukkaita pyydetään käyttämään vettä säästeliäästi erityisesti juhannuksen jälkeisinä arkipäivien 22. - 24.6. iltoina, jotta ongelmilta vältyttäisiin. Nurmikoita pyydetään olla kastelematta tuona aikana. Vettä voi tarvittaessa hakea ilmaiseksi vesilaitoksen varikon vesipostilta (hana punaisen rakennuksen seinässä matonpesupaikan lähellä),

6.4. Nuottaukset Veikkolan järvillä elokuussa, tule talkoolaiseksi!
ke 19. ja to 20.8. Kalljärven nuottaukset, pe 21.8. Lamminjärven nuottaus
Talkoolaisia tarvitaan klo 8-16. Ilmoittaudu os. kirves(at)saunalahti.fi tai 040 5058 058 / Marjokaisa.
Haapajärvi nuotataan myös elokuussa, tietoja bertil.malmstrom(at)tac.com
 
6.5. Lamminojan perkuu 2.8.
Perinteiset Lamminojan puhdistustalkoot järjestetään su 2.8. klo 14 alkaen.
Ilmoittaudu mukaan os. kirves(at)saunalahti.fi. Lisätietoja: Veikkolan vedet/Ajankohtaista

7. Bussikatosten siivottomuus
Veikkolan tienvarsien ja pysäkkien hoito on annettu viiden vuoden sopimuksella YIT:n hoidettavaksi.  Sopimukseen kuuluu määrätty määrä tuhrujen putsausneliöitä: tämä määräraha on loppuun käytetty tulevaan talveen asti.
Yhden pysäkkipleksin uusinta maksaa asennuksineen 500 euroa, uusi pysäkki maksaa yli 2500 euroa.
Turhujen tekijöiden vastuuseen saaminen on tärkeää, jotta saisimme rahaa katosten puhdistamiseen ja uusimiseen. Kyläyhdistys ja tielaitos toimivat yhdessä asian puolesta. 

8. Mielipiteitäsi kaivataan!
8.1 Pohjois-Kirkkonummen kyläkysely 2009
Vaikuta alueen liikenneyhteyksien ja palveluiden parantamiseen. Vastaa juhannukseen mennessä.
Kysely suomeksi: www.freewebs.com/veikkolaverkko/kylakysely2009.htm
Kysely ruotsiksi: www.freewebs.com/veikkolaverkko/enkten2009.htm
 
8.2 Kylänraitin lukijakysely 2009
Vastaa 30.6. mennessä: www.kylanraitti.fi/lukijakysely.htm
 
8.3. Veikkolan hyvinvointikeskuksen kiirehtiminen
Hanke on ollut kauan kunnan rakentamisohjelmassa. Siitä on toteutettu ensimmäinen vaihe "Koskentorin päiväkoti". Toisella vaiheella, terveysasemalla, on kiire. Hankkeen suunnittelun yhteydessä pitää selvittää, voidaanko hankkeen toteuttamista nopeuttaa taseen ulkopuolisin hankintavaihtoehdoin, jolloin rakentaminen olisi mahdollista vuonna 2010
Allekirjoita adressi15.8. mennessä: www.adressit.com/hyvinvointikeskus

9. Liikunta- ja urheilutapahtumia
ke 15.7. klo 17 Veikkolan Veikkojen nuorisokansalliset
ti 11.8. klo 18.00 Aktia GP 3 -kisa Veikkolan urheilukentällä
to 13.8. Hippokisat Veikkolan urheilukentällä

10.  Veikkola-tuotteiden ennakkotilaukset 20.6. mennessä
Kyläyhdistys tilaa Veikkola-tuotteita juhannuksen jälkeen. Jos haluat "Pieni voittamaton kylä"- -tuotteita, tee ennakkotilaus 20.6. mennessä: //www.freewebs.com/veikkolaverkko/veikkolatuotteet.htm

11. Kylänraitti 3/2009
Lehti ilmestyy 12.10. ja aineistopäivä on 21.9.2009. Lähetä juttusi valokuvineen os. toimitus(at)kylanraitti.fi.
Joko Sinun yrityksesi tukee Kylänraittia? Lähetä ilmoitusaineisto os. ilmoitukset(at)kylanraitti.fi.
Jos jäit ilman kevään lehteä, niin se löytyy lehden nettisivulta: www.kylanraitti.fi/lehdet2009.htm

12. Pikkurahalla paljon - muistithan jäsenmaksun?
Kyläyhdistys saa kunnalta toiminta-avustusta jäsenmäärän perusteella. Jäsenyytesi on tärkeä.
Veikkolan kyläyhdistyksen jäsenmaksu on perheeltä 15 e ja yhteisöjäseneltä 50 e. Maksut tilille OP 529745-43368, perhekohtaisen maksun viite 20093, yhteisöjäsenmaksun viite 20116.
Veikkolan kyläyhdistyksen puolesta

Raija Kari, puheenjohtaja, p. 050 381 6124
Pirkko Kautto, sihteeri, p. 050 540 6952
veikkola@gmail.com
 
Jk. Kylätiedote lähetetään kaikille Veikkolan lähialueella asuville, joiden sähköpostiosoitteen olemme vuosien aikana saaneet. Mikäli et halua jatkossa tätä tiedotetta, vastaa tähän viestiin lisäämällä otsikkoon sana POISTA. Jos tiedät jonkun, joka ei ole saanut kylätiedotetta, mutta arvelet hänen haluavan sen, niin lähetä hänen sähköpostiosoitteensa meille tai pyydä häntä lähettämään se osoitteeseen veikkola@gmail.com.
 
Veikkolan kyläyhdistys, Veikkolan kylätalo, Vanhatie 29, 02880 Veikkola
veikkola@gmail.com
www.veikkola.net ja http://www.veikkola.fi/

Veikkolan kyläkirje 1 / 2009

Lähetetty 10.3.2009 klo 16:32

Tässä vuoden 2009 ensimmäisessä kyläkirjeessä:
1. Vuorenmäen kupeeseen koulu -yleisötilaisuus ke 11.3. klo 18.30. Sen jälkeen kyläyhdistyksen vuosikokous.
2. Lastentarvikkeiden kirpputori Veikkolan koululla su 15.3. klo 10-13
3. Kilpailu kunnan hiihtomestaruuksista su 15.3. klo 15 Veikkolassa
4. Vuosikokouksia ja muita tapahtumia
5. Osallistu ja vaikuta latuihin, katuihin ja vesienhoitoon
6. Tiedoksi
 
1. Vuorenmäen kupeeseen koulu -yleisötilaisuus ke 11.3. klo 18.30. Sen jälkeen jälkeen Veikkolan kyläyhdistyksen vuosikokous.
Kouluasioista alustavat:
arkkitehti Seppo Järvenpää / Vahtera Arkkitehdit
suunnittelupäällikkö Eeva Viitala / Kirkkonummen sivistyspalvelukeskus
Tule kuuntelemaan ja kysymään asiantuntijoilta lisää!
Kyläyhdistyksen vuosikokouksessa päätetään tulevasta toiminnasta ja valitaan uusi hallitus. Asiakirjoihin pääset seuraavasta linkistä: http://www.freewebs.com/veikkolaverkko/veikyasiakirjat.htm

2. Lastentarvikkeiden kirpputori Veikkolan koululla su 15.3. klo 10-13 
Tule tekemään löytöjä ja tuo tavarasi myyntiin! Myyntiin voit tuoda hyväkuntoisia lasten kevät- ja kesävaatteita, -tarvikkeita ja leluja. Myynti tapahtuu MLL:n vapaaehtoisvoimin ja 20% myynnistä jää MLL:n paikallisyhdistykselle. Tavarat tuodaan koululle 14.3. klo 13.30 - 15.00 ja myymättä jääneet tuotteet voi hakea pois sunnuntaina klo 17.00 - 18.00. Varaa oma myyjätunnuksesi kukkonenmari(at)gmail.com. Järjestäjä MLL Pohjois-Kirkkonummen yhdistys
 
3. Kilpailu kunnan hiihtomestaruuksista su 15.3. klo 15 Veikkolassa
Katso ohjelma ja ohjeet kunnan tapahtumakalenterista:
http://www.kirkkonummi.fi/enrolmentclient/info.aspx?Key=2CC858FA5B1E142C7E93BFABD0797DF3
Muista ilmoittautua 13.3. mennessä!
Kisan järjestää Kirkkonummen hiihtoseura yhdessä kunnan liikuntatoimen kanssa.

4. Vuosikokouksia ja muita tapahtumia 
Vuosikokouksia
Veikkolan vesiensuojeluyhdistys KIRVES ke 25.3. klo 18-19.30 Veikkolan kylätalo, Vanhatie 29
Veikkolan kalastuskunta ke 25.3. klo 19.30 Veikkolan kylätalo
Koskis-Navalan osakaskunta ti 31.3. klo 18 Veikkolan kylätalo
Veikkolan kartanoteatteri ke 22.4. klo 18 Veikkolan koulu

Tapahtumia
MLL:n ja Veikkolan Koti ja koulu-yhdistyksen luentosarja jatkuu. Ke 1.4. klo 18.00 - 19.30 aiheena on Vanhemmuuden mahdollisuudet ja haasteet lapsen hyvinvoinnin tukemisessa. Luennoitsija perheterapeutti, psyk. sairaanhoitaja Ulla Ingman-Ronkainen. Luento järjestetään Veikkolan koulun auditoriossa, os. Kisapolku 7, 2.kerros. Vapaa pääsy.
 
Näkkitapahtuma ja avantouintikilpailut Veikkolassa ke 1.4. klo 18.00
Näkki nostaa joulun alla heittämänsä kiven avannosta Lammaskallion rannassa Lamminjärvellä. Näin julistetaan avantouintikausi päättyväksi. Aprillipäivänä uidaan kilpaa laitureiden välinen 25 metrin matka. Tervetuloa uimaan ja kannustamaan! Rantasauna on lämpimänä. Tilaisuuden järjestävät Kirkkonummen Uimaseura ja kyläyhdistys.

5. Osallistu ja vaikuta latuihin, katuihin ja vesienhoitoon
Suunnitelmaehdotus Veikkolan urheilupuiston hiihtolatujen parantamiseksi nähtävillä 19.3. asti. Siihen mennessä myös mahdolliset huomautukset! Lisätietoja kunnanpuutarhuri Hans-Eric Sjöblomilta 0400 442 330, hans-eric.sjoblom(at)kirkkonummi.fi.

Veikkolan Kaskimäentien, Kyntäjäntien, Nysätien, Päivärinteentien ja Suonsyrjäntien katusuunnitelmaehdotukset nähtävillä 23.3. asti. Huomautukset siihen mennessä os. yhdyskuntatekniikka(at)kirkkonummi.fi.
 
Osallistu vesienhoitosuunnitelman laadintaan
Missä kunnossa kotikuntasi, mökkikuntasi tai maakuntasi vesistöt ja pohjavedet ovat? Haluatko osallistua ja auttaa viranomaisia suunnittelemaan vesienhoitoa siten, että vedet ovat hyvässä kunnossa sekä ihmisten tarpeisiin että eliöstölle? Kerro mielipiteesi ja näkökantasi ehdotuksesta vesienhoitosuunnitelmaksi. Kuulemisaika on 30.4.2009 asti. Suunnitelma ja osallistumisohjeet: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=308163&lan=FI

6. Tiedoksi
Yhteistyö jatkuu vaalien jälkeen: Veikkolan kyläyhdistys ja Pohjois-Kirkkonummi yhdistys ovat kutsuneet kaikki pohjoiskirkkonummelaiset luottamushenkilöt Furuhediin su 15.3. klo 18 keskustelemaan yhteisten asioiden hoitamisesta. Luottamushenkilöiden toivotaan ilmoittautuvan tilaisuuteen 11.3. mennessä.
Kirkkonummen kunnan järjestämät kesätyöpaikat nuorille vuonna 2009 tulevat hakuun maaliskuussa 2009. Seuraa paikallislehtiä ja http://www.kirkkonummi.fi/.
Kylänraitin 2/2009 aineistopäivä ma 4.5, ilmestyy ma 25.5. Lisätietoja ja 2.3. ilmestynyt Kylänraitti 1/2009 pdf-tiedostona osoitteessa http://www.kylanraitti.fi/.
Jos yhdistyksen tapahtuma puuttuu tästä kirjeestä ja/tai Kylänraitista, niin katso peiliin, kiitos!
Veikkolan kyläyhdistyksen puolesta

Raija Kari, puheenjohtaja, p. 050 381 6124
Marjokaisa Piironen, sihteeri, p. 040 5058 058
veikkola@gmail.com
Seuraa tapahtumia Veikkolaverkosta http://www.veikkola.net/ ja http://www.veikkola.fi/

Jk. Kylätiedote lähetetään kaikille Veikkolan lähialueella asuville, joiden sähköpostiosoitteen olemme vuosien aikana saaneet. Mikäli et halua jatkossa tätä tiedotetta, vastaa tähän viestiin lisäämällä otsikkoon sana POISTA. Jos tiedät jonkun, joka ei ole saanut kylätiedotetta, mutta arvelet hänen haluavan sen, niin lähetä hänen sähköpostiosoitteensa meille tai pyydä häntä lähettämään se osoitteeseen veikkola@gmail.com.

Veikkolan kyläyhdistys, Veikkolan kylätalo, Vanhatie 29, 02880 Veikkola
veikkola@gmail.com
http://www.veikkola.net/

Kerro Facebook-kavereille!

Share on Facebook